Walter Arnoldilla oli paljon kokemusta bobcateista sekä loukkupyytäjänä että turkisten ostajana Mainessa. Osavaltiossa oli monien vuosien ajan asetettu palkkio petoeläimistä, joten vaikka turkikset eivät olleetkaan kovin arvokkaita, ansapyytäjät ja metsästäjät jahtasivat kissoja suurella vaivalla. Tässä artikkelissa Arnold käy läpi joitakin näistä ajatuksista ja havainnoista ilveksen ympärillä.
The Bobcat
First Published inFur-Fish-Game October 1947
Walter Arnold
Niin kuin eräät muutkin turkiseläimet, myös ilves (jota sanotaan myöswildcatiksi) vaihtelee suuresti kooltaan, väriltään, tottumuksiltaan, rohkeudeltaan ja vahvuudeltaan maan eri osissa. Sopeutuessaan eri puolilla maata vallitseviin vaihteleviin olosuhteisiin kissat eivät kehity kaikissa suhteissa yhtä hyvin. Pohjois-Mainen ankara ilmasto ja ankarat olosuhteet tekevät siitä selvän ”vahvimman selviytymisen” tapauksen, ja se on kehittänyt kovan ja sitkeän ”kissan”, joka on pelkkää taistelutahtoa ja voimaa, kun loukku osuu sen jalkaan. Jos loukku ei ole vahva, ensimmäinen epätoivoinen syöksy vapauttaa todennäköisesti tuon kovasta luusta ja lihaksista koostuvan tassun.
Kovuus ja ansat
Ordinary #2 -loukut kestävät kohtuullisen suuren osan mainebobcatsista ja mahdollisesti kaikki kissat joissakin osissa maata, mutta ne eivät todellakaan kestä kaikkia isoja ja voimakkaita mainebobcatsia. Tämä väite perustuu todellisiin kokemuksiin. Voimakkaasti tarttuvat #2 Victor coilspring, #2 ja #3 Newhouse ja vastaavat ansat riittävät yleensä.
Sanon ilveksistä samaa, mitä isä sanoi karhuista. ”Kukaan ei ymmärrä näiden eläinten voimaa ennen kuin on saanut tilaisuuden nähdä, mihin ne pystyvät”. Olen nähnyt, kuinka iso kissa yhdellä tassuniskullaan repi ja repi pään irti täysikasvuisen piikkisian ruumiista, pää ja ruumis makasivat monen metrin päässä toisistaan. Varomattoman hetken aikana kissa oli ilmeisesti saanut kasvot täyteen sulkakyniä, ja sitten äkillisessä raivossaan menetti kaiken varovaisuutensa ja katkaisi välittömästi uhrinsa pään. Kun suu oli täynnä sulkia, se ei pystynyt syömään. Tapahtuneesta ei ollut epäilystäkään, sillä lumessa olevat jäljet kertoivat tarinan niin selvästi kuin kirjassa olisi kirjoitettu.
Toisella kerralla sain ison kaverin loukkuun ja se kyyristeli ikivihreän puun alla. Halusin saada sen ulos, jotta saisin hyvän ja selkeän kuvan, joten katkaisin kymmenen tai kaksitoista jalkaa pitkän vaahteratangon ja teroitin sen kärjen teräväksi. Olin jättänyt ison oksan lähelle keppiä ja leikannut sen noin kymmenen tuuman pituiseksi koukun tekemiseksi. Tämä koukutettiin ansaan, ja aloin vetää itsepäistä otusta ulos avantoon. Painoin noin 175 kiloa, ja minun täytyi laskeutua alas ja vetää kaikin voimin, jotta sain sen ulos, sitten työnsin terävän kärjen hyvin tukevasti maahan ja kiinnitin päädyn puuhun.Aloin ottaa kameraa valmiiksi, kun kissa teki äkillisen syöksyn, repi tolpan irti kiinteästä maasta, likaa lensi kaikkialle, ja vetäytyi takaisin oksien alle. Yritin tätä vielä pari kertaa samoin tuloksin ja luovutin sitten huonona työnä. Olin vain oppinut, että tuossa turkinipussa oli uskomatonta voimaa.
Mäyräkoiran ruokavalio
Mäyräkissoja tavataan melkein missä tahansa maastossa, mutta suurin osa niistä asuu tiheissä soissa ja tiheiköissä, joissa jänikset ja muu luonnosta saatava ravinto on runsasta. Joissakin osissa maata ne kehittävät hirvenmetsästyskäyttäytymisen, joka johtuu luultavasti kanien ajoittaisesta niukkuudesta, jota esiintyy muutaman vuoden välein. Kun jänisten tarjonta on vähentynyt, ne oppivat pian, että peura, joka hyppää pihalta kolme tai neljä jalkaa lunta, on erittäin avuton olento, ja se on helppo tappaa muutamassa hetkessä. Jopa suurimmat hirvieläimet kaatuvat ennen niitä. Tämä rohkaisee kissoja muodostamaan pareja ja hyökkäämään peurojen kimppuun paljaalla maalla, ja useimmissa tapauksissa ne onnistuvat kaatamaan uhrinsa.
Joitakin vuosia sitten lähdin leiristä eräänä aamuna, kun maa oli jäätynyt kovaksi ja satoi hyvin kevyttä lunta. Noin neljännes tuuman verran satoi, sitten se hälveni. Varmaan tunti myöhemmin tulin paikalle, jossa oli käyty rähinätaistelu. Pari isoa kissaa oli hyökännyt erittäin ison kauriin kimppuun, ja siitä oli seurannut hirvittävä kamppailu. Kissat olivat ilmeisesti päässeet parhaimpaansa, sillä joka puolella oli paljon karvoja ja verta. Sitten uros oli saanut tuntuvan iskun sorkalla tai sarvilla ja rampauttanut yhden kissoista pahasti. Kun taistelussa oli yksi vähemmän, peura sai tilaisuuden juosta karkuun. Matka oli täydellinen, ja vaikka toinen kissa lähti takaa-ajoon noin kilometrin päähän, peura pääsi lopulta pakenemaan pahasti vuotavana. Verta oli niin paljon, että arvelin löytäväni sen kuolleena, mutta tunnin jäljittämisen jälkeen haavat olivat kuivumassa, ja tiesin, ettei ollut juurikaan mahdollisuuksia hiipiä sen jäljille sen kokeman säikähdyksen jälkeen, joten luovutin ja palasin takaisin vammautuneen kissan jäljille. Hyppäsin sen yli useita kertoja, mutta se pysytteli hyvin tiheässä tiheikössä, josta en nähnyt kuin parikymmentä metriä eteenpäin, ja tämäkin takaa-ajo osoittautui toivottomaksi. Minulla oli edessäni vähintään kaksitoista mailia ansareittiä, joten luovutin lopulta ja palasin ansapyynnin pariin. Useita vuosia myöhemmin sain naaraskissan kiinni kolmen tai neljän mailin säteellä tästä paikasta, ja kun löysin sen, huomasin, että sen toinen takajalka ja lonkka olivat murtuneet pahasti joitakin vuosia aikaisemmin. Olen aina luullut, että se oli se kissa, jota vanha uros löi tuona aamuna.
Syötit ja vieheet
Luonnon useimmille eläimille antama terävä hajuaisti on niiden luotettavin keino etsiä elantoa sekä havaita vihollisten ja vaarojen läsnäolo. Kuten arvata saattaa, tämä aisti on joillakin lajeilla kehittyneempi kuin toisilla. Kettuun verrattuna ilves saattaa olla kylmähajuinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se haistaisi jokaista syöttiä, jonka se jättää huomiotta. Koska se ei ole eläinkunnan ahmatti, se ei useinkaan ole kovin kiinnostunut niistä mukavuuksista, joita pyydystäjä on sille valmistanut.
Syöttien on oltava tuoreita ja verisiä. Kannattaa käyttää jäniksiä, raakalihan paloja, peuran päätä tai kylkiluuta, majavan ruhoja, peltopyyn sidoksia höyhenineen, puolikas nyljetty piikkisika ja muita luonnollisia syöttejä. Uteliaisuussyötit toimivat usein hyvin, kuten jäniksen nahat, hirven-, hirven- tai karibun nahan palat, punainen kangaspala, joka on kyllästetty tuoksulla, pörröiset pääsiäispoikaset, joita saa tavarataloista, ja muut esineet.
Mäyräkissoja ei houkutella yhtä helposti tuoksuilla tai vieheillä kuin joitakin muita eläimiä. Ne ovat nirsojakin: yhtenä päivänä ne ovat kiinnostuneita tietystä asiasta, seuraavana päivänä eivät. Suurin osa kokeneista ansapyytäjistä näyttää olevan yhtä mieltä siitä, että majavan risiinistä, kalaöljystä ja piisamin myskrotin myskisäkistä koostuva viehe, jossa on tai ei ole kissanminttuöljyä, on yksi parhaista kissan tuoksuista. Hyvä seos niille on seuraava: 4 unssia kalamehuöljyä, 1,5 unssia jauhettua majavan risiiniöljyä, 1,5 unssia jauhettua piisamia, 10-20 unssia puhdasta kissanminttuöljyä. Melkein mitä tahansa näistä samoista ainesosista voidaan käyttää myös yksinään.
Wildcat matrix on vuosi vuodelta suositumpi, ja se on todella varsin tehokas, käytettynä syötin kanssa tai ilman. Matriisi on aavikkokissojen rauhasia, virtsarakkoa ja virtsaa, jotka sekoitetaan keskenään ja jauhetaan tahnaksi.
Aavikkokissasetti
Hiekkakuoppasetti
Missä ei todennäköisesti kohdata syvää lunta ja kovaa jäätynyttä maata, kettuihin käytetty hiekkakuoppasetti on yksi parhaista keinoista.
Hiekkakuoppasetti on yksi parhaista keinoista. On tarpeetonta käsitellä yksityiskohtaisesti tämän sarjan valmistusta, sillä kaikki maan ansapyytäjät tuntevat sen. Jos hän ei tiedä, hänen täytyy olla huono lukija! Muunnettaessa tätä sarjaa kissasarjaksi on muistettava, että ilves on kookkaampi ja järeämpi kuin kettu, minkä vuoksi on käytettävä suurempia ja vahvempia ansoja. Loukut olisi myös sijoitettava niin, että pannut ovat kuuden tai kahdeksan tuuman päässä reiästä. Koska kissat eivät kulje ympäriinsä, vaan seisovat kymmenen minuuttia täsmälleen samassa paikassa, ei ole huono ajatus sijoittaa ansoja kaksi tai kolme kappaletta jonkinlaiseen kolmioon reiän eteen, joista yksi on täsmälleen reiän edessä. On myös hyvä poimia pari kuollutta, vähintään metrin pituista oksaa, joissa on pieniä oksia, ja työntää ne maahan luonnollisen näköisinä kaivetun mullan molemmin puolin, jotta eläin ohjautuu ansan yli.Laita reikään syötti tai hajuste. Hyvä haiseva ketun syötti tai mädäntynyt kala saa ne tulemaan ylös ja katsomaan kuoppaan. Jos haluat houkutella niiden huomion kaukaa, tartu puunrunkoon kolmen tai neljän metrin korkeudella ja työnnä sen kärki alaspäin haisunäädän myskiä sisältävään pulloon, niin että mitään ei pääse tippumaan maahan. Tee nämä ja useimmat muut sarjat aivan metsäpolkujen varsille. Tätä sarjaa tehdään menestyksekkäästi myös keskelle vanhaa metsäautotietä. Tehkää sarjat aina sinne, missä luulette kissojen kulkevan tai käyvän. Mitä lähemmäksi paikkaa, jossa kissat luonnostaan liikkuvat, sitä todennäköisemmin saalis syntyy. Älkää luulko, että voitte asettaa pyyntivälineitä kaikkialle ja saada paljon kissoja. Sinun on mentävä niiden luokse, ne eivät tule luoksesi.
Vakiokoppi
Olen käyttänyt menestyksekkäästi sellaista asetelmaa, jossa kerään kasan kuolleita ikivihreitä oksia, joiden päällä on harja, pituudeltaan noin metristä kolmeen metriin, ja rakennan niiden avulla jonkinlaisen kymmenen tuumaa leveän ja parin metrin pituisen kopin. Oksat vain työnnetään maahan sivuiksi, ja takapuoli on kanto tai puu, jota vasten se rakennetaan. Huolehdi siitä, ettei yksikään harja työntyisi ulos aukkoon koppiin. Joskus voi löytyä pieni kuollut kuusi, jonka voi laskea alas yhdeksi sivuksi. Sivuihin tarvitaan vain vähän harjaa, sillä kissat pyrkivät selkeään, avoimeen sisäänkäyntiin. Koska meillä on täällä aikaisin lunta, valitsen yleensä paikan ikivihreän puun pitkien raskaiden oksien alta, jotka ovat noin metrin korkeudella maasta. Joskus on tarpeen leikata joitakin alempia oksia pois, jotta asiat saadaan kuntoon. Takaosaan paalutetaan tai kiinnitetään puun juurelle hyvä iso tuore syötti. Kaivetaan kuution aukkoon loukkupeti ja asetetaan vahva loukku. Ansan päälle voidaan laittaa vahapaperia, varsinkin jos ansa on lumen peittämä, mutta yleensä löydän pari isoa lehteä ja asetan ne niin, että niiden välissä oleva katkos tulee suoraan laukaisusalvan yläpuolelle, jotta se kääntyy ylöspäin, kun pannu laukaistaan. Ansan päälle laitetaan hieman luonnollista peitettä, joka voi olla sammalta, kuivia ikivihreitä neulasia, lehtiä, lunta jne. Käytän mahdollisimman vähän peitettä, koska näin on vähemmän todennäköistä, että pyydys jäätyy. Nyt pari sileää, kuivaa, halkaisijaltaan noin puolen tuuman mittaista keppiä työnnetään maahan poikittain ansan eteen ja hyvin lähelle sitä. Ristikkäisen tikun matalan osan on oltava suoraan ansan altaan edessä ja noin kolme tuumaa maanpinnan yläpuolella, jotta kissa astuu tämän osan läpi ja suoraan ansan altaalle. Näillä ohjaus- ja askelkepeillä on erittäin tärkeä osa onnistuneessa kissanpyynnissä.
Temppusarjat viisaille kissoille
Tällöin on olemassa vanha kissa, joka on ollut ansojen sisällä ja ulkopuolella niin monta kertaa, ettei sitä voi enää huijata. Olen napannut pari tällaista temppuilemalla. Ensimmäinen oli monta vuotta sitten. Tunsin häkkyrätyypin hyvin, ja yksi lavastuksistani oli suoraan hänen kulkureitillään. Jonkin ajan kuluttua huomasin, että kun se tuli tämän sarjan luokse, se ohitti oksatalon takaosan ja jatkoi matkaansa.
Tein hyvän ja vahvan ansan ja asetin sen kapeaan aukkoon, jonka läpi sen oli kuljettava. Tietäen, että se voisi pureskella ja vääntää langat irti, Iankorjasin sen niin, että se saisi myös jalan ansaan, kun se innostuisi. Se toimi täydellisesti, sillä pari matkaa myöhemmin sinitiainen huusi ”Sait sen!”, kun lähestyin paikkaa. Siinä se oli, niska ansassa ja takajalka ansassa. Sinitiaiset ja oravat ovat kertoneet monta kertaa, mitä ympärilläni tapahtuu.
Oli eräs toinen iso kaveri, joka ei vain pysynyt kaukana kaikista lavasteista, vaan oli myös tarpeeksi terävä, ettei hänellä ollut jälkiä, joita hän olisi käyttänyt kerta toisensa jälkeen. Neljän tai viiden vuoden jälkeen huomasin vihdoin paikan, jossa se noin kerran vuodessa tuli polulle ja seurasi sitä noin kuuden sauvan verran ja ulos pieneen aukkoon metsässä. Kun päädyin tähän tulokseen, oli liikaa lunta, mutta tiesin, että uusi kausi oli tulossa. Jos olen koskaan käyttänyt kaikkea metsä- ja ansapyyntitietämystäni ansojen tekoon, niin tein sen tuolla pienen kukkulan huipulla, josta oli näkymä aukkoon. Jos vanha kaveri käytti polkua tuona syksynä, hän teki sen paljaalla maalla ennen kuin laitoin ansan. Seuraavana syksynä ansa oli taas paikoillaan, täydellinen polku ja sokkopaikka. Kauden toisella tai kolmannella viikolla se tervehti minua leijonamaisella murinallaan, kun saavuin tuon pienen kukkulan huipulle.
Syvässä lumessa olevat ansat
Todellinen talvirysäpyynti siellä, missä lunta sataa kauden aikana kolmesta metristä kolmeen metriin, ei ole niin helppoa kuin jotkut saattavat luulla. On olemassa lukuisia tapoja, joilla kissat saadaan joskus helposti pyydystettyä, kun olosuhteet ovat suotuisat. Silloin tällöin ansapyytäjä löytää luolan, jota käytetään. Jos lumi on kevyttä ja todella syvää, kissa kulkee tällöin samoja jälkiä jonkin matkaa. Aloitteleva metsästäjä pitää luultavasti itsestäänselvyytenä, että jälkeä on käytetty vain kerran, mutta kokenut metsästäjä näkee lyönneistä, että sitä on käytetty usein. Lähestykää polkua siten, että lumikenkäjäljet ovat piilossa ikivihreän rykelmän tai vanhan tukin takana, ja työntäkää sitten ansa alas kevyen lumen läpi ja jäljen alle, niin että ansa on suoraan lävistyksen alla. Tämä on hyvin lähellä varmaa ansan asettamista. Kun löydetään raato, jota kissat syövät, yritetään löytää siihen johtava polku tai johtavat polut, ja tehdään ansat samalla tavalla. Ongelmana on se, että loukkupyytäjä ei törmää moniin näistä paikoista, sillä usein kissat ottavat vain yhden rehun hirvestä ja seuraavan kerran, kun niillä on nälkä, ne menevät tappamaan uuden hirven. Joskus saaliita tehdään raatojen luona, mutta yleensä paikalle pääsyn ja lavastuksen aiheuttamat häiriöt säikäyttävät aiotut uhrit.
Kovien matkojen aikana on silloin tällöin kissa, joka ottaa tavakseen seurata lumikenkäpolkua. Tällaisessa tapauksessa jälkisarja, tai useampi sellainen, tehdään nopeasti tällä tavalla. Työnnä kaksi ohjaussauvaa alas noin polun puolivälissä. Niiden pitäisi olla noin neljän tuuman etäisyydellä toisistaan, ja kummankin pitäisi olla viistosti ulospäin omalle puolelleen polkua. Aseta nyt puolen tuuman askelkeppi koko polun poikki, lähelle ohjaussauvoja, niin että se on noin kolme tai neljä tuumaa polun pohjan yläpuolella. Piilota ansa ohjaussauvojen eteen. Jos olet tarpeeksi onnekas ampuaksesi jäniksen lähistöllä, ravista veri pois polkua pitkin jonkin matkan päähän kummallekin puolelle asetelmaa. Sitten leikataan jänis auki ja täytetään se lumella ja ravistellaan sekin pois niin nopeasti kuin se sulaa.Olen jopa mennyt niin pitkälle, että olen pilkkonut jäniksen hienoiksi paloiksi ja ripustanut ne pitkin polkua ja ansan yli, mutta ei päälle. Tämä on myös hyvä keino tehdä verinen jälki jääntipaikalta, ulos polkua pitkin, jotta nämä eläimet seuraavat sitä takaisin paikoilleen.
Tekemällä pysyvää talviasennusta, riippuu aika paljon siitä, mitä ansanvartija voi odottaa keskimääräisten talviolosuhteiden suhteen kyseisellä paikkakunnalla. Siellä, missä lunta ei ole odotettavissa liikaa ja missä se ei todennäköisesti ajelehdi, tässä on luultavasti yksi parhaista talviasennuksista:
Tässä tiheikössä kulkevan polun varrella tai siellä, missä kissat todennäköisesti kulkevat, etsitään paikka, jossa on kaksi pientä tai keskikokoista puuta noin metrin etäisyydellä toisistaan, ja noin metrin etäisyydellä toisistaan, ja noin kolmen metrin etäisyydellä suoraan näiden takana, ja kaksi muuta puita, joiden etäisyys toisistaan on kaksi metriä. Puun tilalle voidaan lyödä vaikkapa seiväs, mutta yleensä neljä puuta löytyy oikealta paikalta, varsinkin jos puita on hieman siivottu. Noin kolmen tai neljän jalan korkeudelle naulataan tai vaijeroidaan vahva, halkaisijaltaan noin 15 senttimetrin mittainen puunpätkä kahden ensimmäisen puun poikki. Kiinnitä samanlainen pala kahden takimmaisen puun poikki samalle korkeudelle. Näihin poikkipaaluihin voidaan kiinnittää lyhyet pylväät, jotka muodostavat katon rungon. Nämä pylväät peitetään nyt paksulla kerroksella ikivihreitä oksia, jotta lumi ei pääse tunkeutumaan läpi. Anna oksien laskeutua hieman päiden ja sivujen yli. Pystytetään muutama vahva, harjasoksainen oksa kummallekin puolelle. Saattaa olla tarpeen kiinnittää pieni pylväs noin puolessa välissä etupuusta takapuuhun kummallekin puolelle, jotta nämä sivu-oksat voidaan kiinnittää tukevasti paikoilleen. Älä sulje kumpaakaan päätä. Kiinnitä iso syötti, kuten kokonainen jänis tai nyljetty piikkisika, huoneen puoliväliin tai ripusta se johonkin kattoparrusta. Aseta ansa sisäänkäynnin molempiin päihin ja aseta sisään ohjaus- ja astinlaudat. Kun seuraava lumimyrsky on peittänyt tämän, se ei näytä lainkaan pahalta, eivätkä useimmat kissat pelkää kävellä sisään ja läpi – jos ne ovat onnekkaita. Koska täällä sataa paljon lunta, olen tehnyt useita samanlaisia sarjoja, mutta ne ovat lähellä takapuolta. Kissat eivät pidä tämänkään ulkonäöstä, mutta saamme sillä yhden silloin tällöin kiinni. Molemmista päistä auki oleva setti on ylivoimaisesti paras, jos sitä voi käyttää.
Nopea puu setti
Usein majavanpyytäjät löytävät itsensä hyvältä kissamaalta, mutta heillä on vähän aikaa settien tekemiseen. Erittäin hyvä asetelma, joka on nopeasti tehty ja kestää myrskyn tai jonkin aikaa, on etsiä kuusi tai kuusi, jossa on pitkät harjanvarret lähellä maata. Kaadetaan mikä tahansa vanha, halkaisijaltaan seitsemän tai kahdeksan tuumaa oleva tynkä tai tarvittaessa jopa vihreä puu. Katkaise kuuden tai kahdeksan jalan mittainen kappale ja aseta se lumen päälle niin, että toinen pää kulkee puun sisään ja lepää jämäkän oksan päällä ja puuta vasten jalan verran lumen yläpuolella. Parin metrin etäisyydellä puusta leikataan tukkiin lovi ja asetetaan ansa niin, että pannu on suunnilleen tukin pinnan tasalla. Ripusta puussa oleva majavanpyörä niin, että kissan on kiivettävä puuta pitkin päästäkseen siihen helposti käsiksi. Leikkaa pois kaikki pensaat, jotka haittaavat kissan pääsyä sinne. Se on erittäin tehokas setti ja nopeasti tehty.
Loukkujen kiinnitys
Metso on voimakas, ja kunnollisia loukkujen kiinnityksiä on käytettävä. Itse olen menettänyt useita, jotka ovat joutuneet ketunloukkuihin, joiden ketjuihin oli kiinnitetty tavalliset kaksi- ja kolmipiikkiset ketunvetimet. Ainoa löytämäni tehokas vetoketju on kolmen jalan mittainen pala kovaa puuta, kuten pyökkiä, vaahteraa tms.Jotain sellaista, johon ansarengas vain mahtuu yli ja alle puolet pituudesta ja joka kiinnitetään siihen, toimii hyvin. Ne eivät mene liian pitkälle tämän kanssa. Jos loukku on kiinnitettävä tukevasti paikoilleen, yritä kiinnittää se rautalangalla ja runsaalla rautalangalla kolmeen. Jos käytetään paalua, varmista, että se on tukeva ja lyöty sisään, jotta sitä ei voi itse vetää irti. Ennen kuin joku näkee itse, kuten minä, hän ei koskaan usko, mitä iso ilves voi tehdä tavallisella ketun vetoketjulla.
Hyppäsin eräänä päivänä ison kissan kimppuun, ja se juoksi päin yhtä umpisokkeloani. Kuulin sen kun se pääsi sisään ja satoi ulos juuri ajoissa nähdäkseni histreaking läpi pienten kuusien ja muiden puiden, napsahtaa että drag pitkin kuin se ei olisi mitään. Liu’uin ulos repustani ja lähdin hänen peräänsä. Hän ohitti minut ja lopulta kuulin hänen nousevan ylös, syvälle kuusen tiheikköön. Hän kulki kolmekymmentä sauvaa kolmessakymmenessä sekunnissa. Yksikään kettu ei olisi kulkenut kahta rataa tuossa kasvustossa kahdessa päivässä. Häntä haittasi vain se, että laahus osui maahan niin kauan, että se liukui kahden pienen kuusen väliin. Ilman sitä olisimme olleet jo menossa. Minulla on ollut useita kertoja ketunloukkuja, jotka ovat vain kadonneet, loukkuja, joiden tiesin olevan varastamattomia. Kun olen kokenut tämän kokemuksen, tiedän nyt, mitä niille muille ansoille on tapahtunut.
Karhun paino
Karhun ja pikkubassin paino on samassa veneessä. Jos haluaa saada kunniaa jommankumman painosta, antaa vain hyvien ystävien arvioida niiden painon ja antaa asian olla sillä selvä. Olen punninnut aika monta kissaa, enkä ole vielä nähnyt yhdenkään ylittävän luotettavaa vaakaa neljälläkymmenellä kilolla. Kun Bill Gourley ja minä pyysimme yhdessä ansoja, hän toi mukanaan paitsi suuren, myös hyvin lihavan ilveksen. Emme pystyneet punnitsemaan sitä, mutta se saattoi olla noin neljänkymmenen kilon painoinen. Ne ovat jänteviä ja näyttävät paljon painavammilta kuin ne todellisuudessa ovat. Isä toi yhden monta vuotta sitten, ja se oli sidottu hirvikelkkaan. Metsästäjät ja ansapyytäjät kerääntyivät sen ympärille tielle ja katselivat sitä ja arvioivat sen painoksi 25-75 kiloa.Kun isä tuli kotiin, punnitsimme valtavan pedon, ja se kippasi vaa’alle tasan kaksitoista ja puoli kiloa! Useimmat todella suuret kissat painavat 30-35 kiloa, mutta yleensä niiden paino on arviolta 50-75 kiloa. Olen nähnyt paljon kissoja, mutta en väitä tai usko nähneeni suurinta ilvestä. En väitä, ettei 60-kiloisia ole koskaan ollut, vaan sanon vain, etten ole koskaan nähnyt sellaista.