Johdanto – Levinneisyys – Systematiikka – Kuvaus – Elintavat ja elinympäristöt – Tutkimus ja havaitseminen – Hoito – Valikoidut lähdeviitteet
Eteläinen kotihämähäkki (kuvat 1-4), Kukulcania hibernalis (Hentz 1842), on Floridassa suhteellisen suuren kokonsa ja tunnusomaisen litteän, kietoutuneen verkonsa vuoksi silmiinpistävä arachnidi. Se on yleinen kaikkialla Floridassa ja suuressa osassa Yhdysvaltojen eteläosia ihmisten asuttamilla alueilla. Ryhmänä filistatid-hämähäkit tunnetaan nimellä rakohämähäkit, ja tätä lajia kutsutaan joskus eteläiseksi rakohämähäkiksi.
Tämän lajin urokset sekoitetaan usein pahamaineiseen ruskeaan erakkohämähäkkiin, Loxosceles reclusa Gertsch ja Mulaik, niiden värin ja yleisen muodon vuoksi. Eteläisillä kotihämähäkeillä ei tiedetä olevan vaarallista puremaa. Kahden purematapauksen on kuitenkin raportoitu aiheuttaneen uhreille kipua ja turvotusta jopa kahden päivän ajan.
Kuva 1. Eteläinen kotihämähäkki, Kukulcania hibernalis Hentz. Valokuva: Edward L. Manigault, Clemsonin yliopisto; www.insectimages.org.
Levinneisyys (Takaisin alkuun)
Laji on yleinen koko Floridassa ja suuressa osassa Yhdysvaltojen eteläosaa ihmisten asuttamilla alueilla.
Systematiikka (Takaisin alkuun)
Eteläinen kotihämähäkki kuvattiin suvussa Filistata, mutta se sijoitettiin myöhemmin sukuun Kukulcania (Lehtinen 1967). Filistatidae ovat sukua alkukantaisten Araneomorphaen ryhmälle, joka yhdessä tunnetaan nimellä Haplogynae. Tähän ryhmään kuuluvat muut hämähäkit, jotka joskus esiintyvät alttiina taloissa, kuten kellarihämähäkit (Pholcidae), sylkyhämähäkit (Scytodidae) ja ruskeat erakot ja niiden sukulaiset (Sicariidae).
Kuvaus (Takaisin alkuun)
Kukulcania hibernalis on laji, jolla on suuri seksuaalinen dimorfismi. Naaraat ovat hiilenharmaita ja 13-19 mm pitkiä. Naaraiden selkäkilvessä on usein tummia laikkuja. Vatsa on pitkänomaisen soikea, ja toisinaan se voi olla huomattavasti paisunut, esimerkiksi ruokailun jälkeen tai jos naaras on tiinehtynyt. Uroshämähäkki on 9-10 mm pitkä, väriltään khakista meripihkanväriseen, ja sillä on pitkät, hoikat jalat ja suupielet (jälkimmäisten distaaliset segmentit taittuvat taaksepäin proksimaalisia segmenttejä pitkin). Uroksilla on myös ruskea kaistale silmän ulokkeen takaa, joka kapenee nopeasti käsittäen vain rintakehän uran. Ruskean erakon viirumerkki on silmiinpistävän leveämpi ja jatkuu selkäkilven takareunaan asti. Kukulcania hibernalis -urokset ovat yleensä suurempia kuin Loxosceles reclusa -yksilöt, niillä on paljon pidemmät jalat ja suupielet, ja niillä on kahdeksan silmää, jotka on ryhmitelty yhteen kohoavaan ulokkeeseen, eikä kuusi silmää kolmessa parissa, kuten Loxosceles reclusa -yksilöllä.
Filistatidae-heimoon kuuluvilla hämähäkeillä on rakenteet, joita kutsutaan cribellumiksi (silkkiä tuottava levy, joka sijaitsee spinneretsin etupuolella) ja calamistrumiksi (rivi erikoistuneita säikeitä 4. metatarsuksessa, joita käytetään silkin vetämiseen cribellumista). Silkillä on samankaltaisia ominaisuuksia kuin tarranauhalla, sillä se kiinnittyy helposti muiden niveljalkaisten ulokkeisiin, kuten kynsiin, sarveiskalvoihin, piikkeihin ja kuvioituihin kuoriin. Kun silkki kehrätään lakanoiksi, se on tehokas loukku hyönteisten saaliille. Uroksella nämä rakenteet ovat vähentyneet tai puuttuvat, sillä se tekee verkkoa aikuisvaiheessa.
Kuva 2. Naaraan eteläisen kotihämähäkin, Kukulcania hibernalis Hentz, sivukuva. Valokuvan on ottanut G. B. Edwards, kasviteollisuusosasto.
Kuva 3. Uroksen eteläisen kotihämähäkin, Kukulcania hibernalis Hentz, sivukuva, jossa näkyy pitkulaiset palpit (nuoli). Valokuvan on ottanut G. B. Edwards, kasviteollisuusosasto.
Kuva 4. Uroksen eteläisen kotihämähäkin, Kukulcania hibernalis Hentz, selkäkuva. Vertaa ruskean erakkohämähäkin, Loxosceles reclusa Gertsch ja Mulaik, naaraan selkäkuvaan. Valokuvan on ottanut Jeffrey Lotz, kasviteollisuusosasto.
Kuva 5. Naaraspuolinen ruskea erakkohämähäkki, Loxosceles reclusa Gertsch ja Mulaik, selkäkuva vertailua varten urospuolisen eteläisen kotihämähäkin, Kukulcania hibernalis Hentz, selkäkuvaan. Valokuvan on ottanut Jeffrey Lotz, kasviteollisuusosasto.
Elintavat ja elinympäristöt (Takaisin alkuun)
Etelän talohämähäkki viihtyy mielellään rakennusten muurauksen sisällä olevissa tiloissa; erityisesti ikkunalaudan, ikkunaluukkujen ja ulokkeiden tummissa syvennyksissä. Naaraat ja nuoret tekevät erikoistuneita verkkoja (kuva 6), joita löytyy toisinaan puiden kuoren alta, mutta joita nähdään usein talojen, latojen, siltojen ja muiden ihmisen tekemien rakenteiden päällä. Tässä hämähäkki etsii suojaisan kolon pesää varten, jonka ympärille viereiseen alustaan tehdään erikoinen verkko. Mikroskooppisesti tarkasteltuna tämän verkon silkki näyttää ”villamaiselta”, mikä johtuu siitä, että calamistrum vetää silkkiä cribellumista. Tästä verkosta puuttuvat tahmeat pisarat, jotka ovat tyypillisiä joidenkin muiden hämähäkkiperheiden verkkojen ansasäikeille. Pikemminkin Kukulcania hibernalis -hämähäkillä verkon rakenne itsessään on vastuussa saaliin vangitsemisesta. Urokset eivät rakenna verkkoja, vaan vaeltavat etsimässä naaraita parittelua varten. Naaraat munivat noin 200 munaa, jotka ovat löyhästi kietoutuneet halkaisijaltaan noin 15 millimetrin kokoiseen silkkipalloon ja joita naaras pitää pesässään. Floridassa kaikkia kehitysvaiheita näyttää esiintyvän ympäri vuoden. Naaraat voivat elää jopa kahdeksan vuotta (Kaston 1972).
Kuva 6. Eteläisen kotihämähäkin, Kukulcania hibernalis Hentz, verkko. Valokuvan on ottanut G. B. Edwards, kasviteollisuusosasto.
Nämä hämähäkit löytyvät yleensä omaleimaisen sotkuisen verkkonsa sisältä. Päivällä ne yleensä piiloutuvat rakoon, josta verkko tulee esiin, mutta yöllä ne tulevat esiin ja istuvat verkon päällä. Verkot ovat huomattavan epäsiistin näköisiä, ja niissä on niiden syömien hyönteisaaliiden roskia ja ruumiinosia. Pienet yksilöt voivat tehdä verkkoja kahden vierekkäisen pinnan, kuten seinän ja katon, väliseen rakoon, mutta suuremmat yksilöt näyttävät tarvitsevan tukevamman suojapaikan, johon ne voivat vetäytyä, minkä vuoksi ne suosivat reikiä ja rakoja lautojen välissä tai kiinteiden esineiden alla.
Vaikka verkkoihin kerääntyy yleensä roskia ja ne voivat olla joidenkin mielestä rumia, tämä vaaraton hämähäkki on hyödyllinen ja pyydystää monia tuholaishyönteisiä, kuten kotikärpäsiä, hevoskärpäsiä, mutakärpäsiä, torakoita ja toukokuoriaisia.
Kartoitus ja havaitseminen (Takaisin alkuun)
Tunnusomaisen sotkeutuneen, huolitellun verkon perusteella tämän hämähäkin havaitsee helposti. Kenttätunnistuksessa auttavat molempien sukupuolten silmien ulkonema, koko ja väri sekä urosten pitkät jalat ja palpit. Vaeltavat urokset pyydystetään helposti kuorimaljoihin; naaraat on yleensä pyydystettävä pesän ulkopuolelta verkosta.
Hoito (Takaisin alkuun)
Hämähäkit ovat usein rakennuksissa tai niiden läheisyydessä, koska ne saalistavat hyönteisiä, joita valot houkuttelevat. Sisätiloissa esiintyvien hämähäkkitartuntojen ehkäisemiseksi ikkunankarmien halkeamat ja raot olisi korjattava ja ovien ylä- ja alapuolella olevat tilat olisi tiivistettävä. Vesijohtojen ja sähköjohtojen sisääntulokohdissa olevat reiät olisi tulpattava ja savupiipuissa olisi säilytettävä suojukset tukevasti. Ikkuna- ja oviverhojen käyttö (tai vaurioituneiden verhojen korjaaminen) voi myös auttaa vähentämään hyönteisten ja myöhemmin hämähäkkien tunkeutumista asuntoon.
Rutiininomainen imurointi voi poistaa hämähäkit ajan mittaan poistamalla ravinnonlähteen. Säännöllinen imurointi pohjalevyjä pitkin, huonekalujen alta tai muilta häiriintymättömiltä alueilta lähellä kodin lattiaa poistaa verkot, pesät ja munapussit. Polttopuut olisi tarkastettava hämähäkkien tai munapussien varalta ennen niiden tuomista taloon. Harvinaisissa tapauksissa, joissa hämähäkkejä on paljon ja ne tunkeutuvat jatkuvasti taloon, kannattaa käyttää hyönteismyrkkyä. Näitä aineita on parasta käyttää vain siellä, missä hämähäkkejä esiintyy.
Florida Insect Management Guide for spiders
Selected References (Back to Top)
- Hentz NM. 1842. Descriptions and figures of the Araneides of the United States. Boston Journal of Natural History 4: 223-231.
- Kaston BJ. 1972. How to Know the Spiders, 3. painos. Wm. C. Brown, Co., Dubuque, Iowa. 272 pp.
- Lehtinen PT. 1967. Sirkkihämähäkkien ja eräiden sukulaisperheiden luokittelu, huomioituina alaluokan Araneomorpha evoluutiosta. Annales Zoologici Fennici 4: 199-468.
- Levi HW. 1982. Araneae. pp. 77-95 In Parker SP. (ed.) Synopsis and Classification of Living Organisms, Vol. 2. McGraw-Hill Book Co., New York.