Daenerysin kolmannen kauden riemuvoitto saa uuden synkän merkityksen ”Kellojen” jälkeen

Kun laskemme aikaa Game of Thrones -sarjan finaaliin, muistelemme sarjan seitsemän ensimmäisen kauden keskeisimpiä hetkiä.

Punaiset häät on Game of Thronesin kolmannen kauden ylivoimaisesti järkyttävin hetki, ja se on kiistatta myös ratkaisevin, sillä se katkaisi pohjoisen vallan (kirjaimellisesti) ja vakiinnutti Lannisterien hallinnan Seitsemässä kuningaskunnassa. Punaisista häistä on kuitenkin vuodatettu niin paljon metaforista mustetta, että se vetää vertoja kaikelle Starkin verelle, joka tahrasi Walder Freyn olohuoneen. Keskitytään sen sijaan kolmannen kauden toiseen suureen järkytykseen – joka on erityisen ja synkän ajankohtainen viime sunnuntain jakson jälkeen.

”Lohikäärme ei ole orja”

”Lohikäärme ei ole orja”

, Daenerys Targaryen sanoi täydellisellä valyriankielellä käännyttyään kohdatakseen Kraznysin mo-naklozin. Orjapäällikkö oli hiljattain kaupannut hänelle kaikki 8 000 häikäilemätöntä soturiaan vastineeksi yhdestä hänen lohikäärmeistään. Daenerys ei aikonut pitää sopimusta; sen sijaan hän päätti tuhota Kraznysin, käskeä legiooniaan tappamaan kaikki orjapäälliköt ja tarjota Tahrattomille vihdoin mahdollisuuden palvella häntä vapaina miehinä.

Se oli ensimmäinen kerta, kun Daenerys ansaitsi tittelinsä ”kahleiden rikkojana”, ja se oli myös, kuten katsojat oppisivat viisi kautta myöhemmin, ratkaiseva askel tiellä kohti Kuninkaansataman brutaalia ryöstöä.

Katsokaa kohtaus uudestaan kauden 3. jakson jaksosta 4 ”Ja nyt hänen vahtivuoronsa on päättynyt”, ja on vaikea olla kylmät väreissä. Daenerys kääntää pöydän pahaa miestä vastaan, riistää häneltä ja hänen orjia pitäviltä kaltaisiltaan vallan ja saa samalla haltuunsa yhden koko Essosin hurjimmista armeijoista. Emilia Clarke luokitellaan usein yhdeksi Game of Thronesin pääosanesittäjien heikommista näyttelijöistä, mutta hän osaa lausua repliikkejä väkevästi keksityllä kielellä paremmin kuin kukaan muu. Jakson lähetysaikaan ja kiistatta sunnuntai-iltaan asti Danyn badass-käänne oli kiistaton ”jass khaleesi”-hetki.

Daenerys tarvitsi myös voittoa. Hän oli pahassa ahdingossa edellisen kauden alussa. Toki hänellä oli maailman ainoat kolme lohikäärmettä, mutta ne olivat kukin noin pienen kanan kokoisia. Hyvin harvat hänen rinnalleen jääneet dothrakilaiset kykenivät taistelemaan, ja Ser Jorah Mormont pystyi tekemään vain vähän. Vaikka hän onnistui pakenemaan Qarthista jonkin verran kultaa ja uudenlaista päämäärätietoisuutta mukanaan, Danylla ei ollut vieläkään armeijaa.

Game of Thrones ei koskaan antanut Tahrattomille tilaisuutta lunastaa kaikkea hypeä. Nämä lähes syntymästään asti koulutetut eunukki-sotilaat ovat äärimmäinen taistelujoukko. He ovat vieläkin militarisoidumpi ja pelottavampi versio reaalimaailman 300:n kuuluisista spartalaisista. Kuuluisin esimerkki Tahrattomien urotöistä tapahtui vuosisatoja ennen sarjan tapahtumia, kun 3 000 Tahratonta pidätteli yli 50 000 miehen vahvuisen dothrakilaisen khalasarin hyökkäystä.

Daenerysillä oli nyt käytössään yli kaksinkertainen määrä Tahrattomia. Game of Thrones vähätteli myöhemmissä jaksoissa ja kausissa sitä, kuinka eliittisotilaita nämä sotilaat olivat (myönnettäköön, että he taistelevat parhaiten armeijana, eivät poliiseina Meereenin ahtailla kujilla). Silti, vaikkei koskaan tuntunutkaan siltä, että unsulliedit olisivat niin hyviä kuin heidän piti olla, he olivat silti vaikuttava armeija. Tuo armeija piti Danyn hengissä, ja se auttoi ottamaan kaupunkeja haltuunsa ja saamaan uusia liittolaisia.

Ja sitten he auttoivat häntä verilöylyttämään siviilejä, kun hän tuhosi Kuninkaansataman kahdeksannella kaudella.

Game of Thronesin faneissa ja kriitikoissa kiistelläänkin siitä, oliko Daenerysin muodonmuutos Hulluksi Kuningattareksi tuntunut ansaitulta. Yleinen konsensus tuntuu olevan, että itse hetki tuntui keinotekoiselta ja väkinäiseltä – David Benioffin ja D.B. Weissin ”Jakson sisällä” antama selitys siitä, että hän napsahti, koska vihasi Punaista linnaa, ei tunnu riittävän riittävältä selitykseltä näin merkittävälle muutokselle, varsinkaan kun tätä lukemaa ei varsinaisesti välitetä varsinaisen jakson kautta. Fanit ovat kuitenkin pitkälti samaa mieltä siitä, että Daenerysin hulluudelle on ennakkotapauksia.

Koko sarjan ajan Daenerys on ilmaissut halukkuutensa olla häikäilemätön kaikkia hänen valtansa tiellä olevia kohtaan. Myönnettäköön, että hänen valtaantulonsa oli tyypillisesti hyvä asia – onhan hän Ketjujen rikkoja – mutta hän on aina ollut hyvin selvillä tavoitteestaan, eikä hän ole ollut kovin halukas tekemään kompromisseja saavuttaakseen sen. Daenerys poltti ne, jotka tekivät väärin häntä kohtaan, kuten veljensä Viserysin, noita Mirri Maz Duurin, jotkut Meereenin aateliset, khalit Vaes Dothrakissa ja Tarlyt ryöstöjunataistelun jälkeen, muutamia mainitakseni.

Hän poltti myös Kraznys mo Naklozin ja monet muut orjanomistajat Astaporissa. Kraznys oli hirviö, raakalaismainen mies, joka hyötyi iljettävästä teollisuudesta, joka vei lapsilta lihan ja ihmisyyden tehdäkseen heistä tappajia. Kukaan ei ollut surullinen, kun Daenerys poltti hänet rapeaksi. Todennäköisesti itse asiassa hurrasit.

Mutta Daenerysin teot sarjan toiseksi viimeisessä jaksossa vaativat meitä tarkastelemaan tätä hetkeä uudessa valossa. Kahdella viimeisellä kiireisellä kaudella Game of Thrones ei välttämättä tehnyt tarpeeksi hahmotustyötä siltaakseen kuilua orjakauppiaiden polttamisen ja viattomien lasten polttamisen välillä.

Mahdollisesti juuri siksi, että Game of Thrones ei tehnyt tarpeeksi myydäkseen tämän hetken, on erityisen outoa palata katsomaan, kun Dany tappaa orjakauppiaita saadakseen unsullied-armeijansa. Emme vain tiedä nyt, mihin tämä kerran innostava hetki vie meidät, vaan meidän on katsottava, tarkkaan, nähdäksemme, mikä ei ehkä olekaan ihan perille asti.

Kun meillä ei ole selkeämpää käsitystä siitä, miten Daenerys muuttui kahleiden rikkojasta sotarikolliseksi, meidän on löydettävä todisteet siitä, mitä sarja on antanut meille. Daenerysin suuren hetken on nyt toimittava ratkaisevana ponnahduslautana harvakseltaan päällystetyllä tiellä kohti hänen kohtaloaan Hulluna kuningattarena, sen sijaan, että se olisi se voitokas hetki, jonka luulimme – ja ehkä haluamme yhä luulla – sen olleen.